sunnuntai 25. marraskuuta 2012


Blogin kirjoittaminen alkaa.
Talokuume on vaivannut kroonisesti jo lähes kymmenen vuotta. Aina välillä se nostaa päätään ja kurkkaa tilannetta. Joko olisi aika vaihtaa asuntoa/taloa. Tällä hetkellä elän elämässäni vaihetta, jossa kaikki on avoinna. Työpaikka, asuinpaikka, ammatti! Ainoastaan perhe, ystävät ja harrastukset ovat pysymässä samoina. Ajattelin aloittaa aivan alusta.

Tähän tilanteeseen myös tulevaisuuden haaveena on uusi talo. Talo, jonka olemme saaneet suunnitella vastaamaan omia tarpeitamme ja joka olisi energiaa säästävä ja toimiva.


Blogi on muodostettu päiväkirjaksi muistuttamaan kaikista asioista, joita asumisesta on pyörinyt mielessä ja joiden vuoksi olemme jälleen harkinneet muuttoa ja jopa rakentamista.

Tähän blogiin olisi mukava lisätä kaikkia kuvia, haaveita, suunnitelmia ja toteutuneita asioita.